sunnuntai 21. syyskuuta 2014

OHI ON!

Niin tosiaan, näin se ensimmäinen jakso alkaa olla ohi. Ensi viikolla on 1. jakson viimeiset tunnit ja sitten vaihtuu 2. jakso ja alkaa hiustenhoito.
Sovittiin 1. jakson alussa pelisäännöt ja niiden noudattaminen on minusta onnistunut hyvin koko luokalta. Koulunkäynti on nyt niin paljon erilaisempaa kuin peruskoulu oli. On jotenkin paljon helpompi lähteä kouluun, kun tietää että pääsee tekemään juuri sitä mitä on jo niin pitkään halunnut tehdä. Eikä hiusala ole nyt pelkästään ollut mitään hiusten leikkuuta. Ollaan päästy jo harjoittelemaan asiakaspalvelua. Tiistaina oli meidän luokkalaisten sukulaisia ja tuttuja koulussa, joille teimme hiusten hoidon tai hiusten leikkuun.
Minusta 1. jaksolla meni aika monet asiat hyvin. Kaikkein parhaiten meni ehkä kuitenkin tasausleikkaus ja porrastusleikkaus. Oli helppoa pitää sormet vain samassa asennossa tasausleikkauksessa ja porrastusleikkausta harjoittelin eniten. Minulla ei ollut oikeastaan sellaista asiaa, mikä olisi tuottanut niin kamalasti vaikeuksia. Föönauksessa harja ei meinannut aluksi pyöriä ja luistaa niin hyvin ja hiustenpesussa aina meni hieman vettä asiakkaan korviin tai naamalle. Olen oppinut niin paljon jo nyt koulussa. Kaikki on ollut minulle uutta asiaa, vaikka olen ennenkin leikannut hiuksia, mutta en ole todellakaan leikannut niitä ikinä oikein. Nyt sitten olen sen oppinut. Olen oppinut myös hieman katsomaan hiusten laatua ja valitsemaan niihin oikeanlaisen shampoon ja hoitoaineen. Aion viedä niin paljon opituista asioista käytäntöön ja olen jo vienytkin föönauksen ja tasausleikkauksen. Nyt aion alkaa katsomaan paljon tarkemmin, millaista shampoota hiuksiini laitan ja miten muutenkin hoidan hiuksiani. 2. Jaksolle haluan laittaa tavoitteeksi, että olen täysillä mukana joka päivä ja muistaisin paremmin asioita ulkoa. Muutaman kerran on mennyt koulussa kavereiden kanssa sähläämiseen. Yritän vain pysyä asiassa. On niin kamala kiire oppia uusia asioita.
 -Saara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti